Hopperin out-of-box näkemykset sekä osaaminen yhdistettynä kykyyn toteuttaa suunnitelmat ovat vakuuttaneet meidät ja tulokset ovat olleet erinomaisia.
HENRY LIUKKO-SIPI, FOUNDER
NEXETIC
Lähtökohta
Nexetic on suomalainen etävarmistuspalveluiden pioneeriyritys, joka keskittyy yritysten tietojen pilvivarmistukseen ja tietoturvauhkien torjumiseen.
Tavoitteet
Nexeticin tavoitteena oli kasvattaa myyntiä kanavakumppanien, tuotteistamisen, uusien jakelukanavien ja markkinoinnin avulla.
Kasvun vauhdittamiseksi haettiin apua myös yrityksen omistus- ja rahoituspohjan laajentamiseksi.
Ratkaisumme
Olemme kehittäneet Nexeticin brändiä, toteuttaneet digitaalisia kanavamarkkinoinnin ja myynnin toimenpiteitä.
Suunnittelimme ja toteutimme myös uuden digitaalisen suoramyynnin konseptin, sen verkkosivuston sekä online-kaupan.
Olemme myös tuloksellisesti osallistuneet uusien pääomasijoittajien hankkimiseen yritykselle.
Nexetic
Vuonna 2009 perustettu varmennuspalveluita kehittävä suomalainen pilvipalveluyritys. Yritys kasvaa voimakkaasti Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa.